Tie muotovalioksi (times read today 3)

Jeps H=Hyvä eikä H=Huono! :) Sama kuin ruotsin kokeesta tulee 8 eli hyvä niin onhan siihen varmasti moni tyytyväinen ;) ainaki ite oisin.

Aluksi sain sen kuvan, että mielestäsi rotumääritelmään tulee pyrkiä, vaikka se kuvaisi selvästi rakenteeltan sairasta koiraa, mutta ilmeisesti olisit muuttamassa rotumääritelmää niin, että se kuvaisi raenteeltaan tervettä rotunsa edustajaa? Siinä tapauksessa olen samaa mieltä :). Monella rodulla tämä tarkoittaisi ulkonäön muuttumista, mutta se on mielestäni pieni hinta terveydestä.

Tuossa ensimmäisessä viestissäni oli tarkoitus kuvat rotua joka rakenteellisesti on terve rotumääritelmänmukaan, että siinä kohtaa olisi tarkoitus koiran olla keskitasoa parempi jne. Mutta tosiaan sitten on erikseen rodut joissa rotumääritelmän mukaan rakenne on sairas ja sitä en siis suvaitse, mutta siis näissä lähtökohdissa itse olen...

No ei se tosiaan (kuten Einari sanoi) ole mikään itsestäänselvyys että koirasta tulee valio kunhan jaksaa hiukan kehässä ravata. Joissakin roduissa on niin kova taso ja koiria onkin jo ihan reippaasti näyttelyä kohden. Mm. en usko että Kirasta tai Koukusta koskaan tulee muotovaliota, Larasta ehkä, hankalaa sanoa noin nuoresta. (jos jää pienikokoiseksi niin tuskin)

Olishan se hienoa saada noille KVA-m titteli, siihenkin tosin pieni mahdollisuus. Vaaditaan 5 sertiä ja kahdelta eri kaudelta (väh.), jne.

Ja arvostan MVA ja KVA-m/KVA-r arvoa ihan yhtä paljon varsinkin whippeteissä, mutta myös borzoissa. (ja kyllä, Kira&Koukku menevät tänä vuonna vielä maastoon kisaamaan ehkä, viim. ensi vuonna kuitenkin. Näyttelyiden ohella..)

Taavista tuli viime viikonloppuna FI & EE MVA vähän päälle 4 vuoden ikäisenä. Joku sanoikin kehän laidalla, että nyt tuo uros on vasta valmis! Taavi oli vähän hitaasti kehittyvää sorttia, mikä ei ole ollenkaan paha asia mun mielestä. Eka serti tuli reilun vuoden iässä ja heti perään tuli kolme varasertiä, mutta sitten alkoivat vaikeudet... Taavi pelästyi yhdessä mätsärissä tuomaria ja murisi sen jälkeen melkein joka kerta, kun joku katsoi hampaita. Pidimme vuoden tauon näyttelyissä ja tauon jälkeen ekasta näyttelystä tuli serti ja seuraavasta varaserti. Sitten alkoi taas murina ja tuli pari hylkyäkin.

Pidimme taas monen kuukauden tauon ja keväällä -10 kävimme yhdessä näyttelyssä, josta tuli EH ja elokuussa sitten lykästi - viimeinen serti tuli! Kolmatta hylkyä pelkäsin, mutta onneksi se jäi tulematta... Ilmoitin sen vielä syksyllä Porvooseen, mutta sinne emme Taavia vie, koska valioitui ennen sitä. Nyt herra saa jäädä kotimaan näyttelyistä eläkkeelle, käymme mahdollisesti ulkomailla vielä joskus. Tarinalla oli siis happy ending!

Meillä on tämä aika perustarina, että käytiin tasan niin monessa näyttelyssä Iiriksen kanssa, että se valionarvo napsahti. Sen jälkeen kehät on jääny mummon osalta historiaan, se kun ei erityisemmin nauttinut seisottamisesta. Iiris antoi odottaa kolme vuotta sitä ensimmäistä serttiään, mutta sitten ne reilu vuodessa tosiaan kasattiin kaikki, taipparit se läpäisi alle vuoden ikäisenä, eli näiissä ei koskaan mitään ongelmaa ollutkaan.

Viimeinen serti oli ehkä parhaiten muistettava, Seinäjoella oltiin tosiaan viikonloppuna kahdessa näyttelyssä. Lauantaina rouva nappasi komeasti Hn ja arvostelussa muunmuassa mainittiin sen olevan tynnyrinmallinen, ja sunnuntaina tosiaan ROP ja viimeinen serti napsahti. :D Niin se vaan ihmisillä on eri käsitykset, tuomareillakin.

Vinkan kanssa ollaan käyty alle parissakymmenessä näyttelyssä, jostain syystä kun omistajan innostus ei oikein jaksa riittää siihen touhuun, vaikka hieno koira onkin. Tuloksia on tullut muutama H ja pari EHta, loput ERI. Pari varacacibia ja muistaakseni varasertikin on tarttunut matkaan, sekä keväällä tosiaan FI MVA-titteli.

Vinkan ensimmäinen serti taisi tulla Jäähallissa, muistan koko näyttelystä vain sen, että koira oli ihan hurmiossa kun oli niin paljon ihmisiä. Tosin kehässä se onneksi keskittyy aina, kiitokset vaan sinne minne ne kuuluu. Noin vuoden päästä siitä tuli viimeinen sert Laitilassa, Vinka oli ROP ja koko näyttelyn ajan satoi kaatamalla. En ole varmasti ikinä ollut niin ylpeä näyttelysaavutuksista. Jollen väärin muista niin taisinpa siinä onnessani halata yhtä ajokoiramiestä joka sattui pahaksi onnekseen katsomaan meidän kehää. :D

Tosiaan alusta asti päätettiin äidin kanssa, että kyllä koirassa senverran ulkonäköä on, että ne sertit hankitaan. Saa nyt sitten nähdä vaikka hienoisen tauon jälkeen innostuisi matkustelemaan muualle näyttelyihin.