Information om uppfödaren

Namn:Samoland
Hemsida:kennelsamoland.kotis...
RaserLandseer, Newfoundlandshund
Kontakt information:damiraz@luukku.com
Logo

Presentation
Samoland on 2008 "perustettu" kennel. Jalostusnarttuja tällä hetkellä kolme, kaksi lansua ja yksi nöffi. Laumaani kuuluu myös samojedi-tyttö, mutta hän on "kotikoira", luonne on niin arka, ettei näyttely- eikä muihinkaan kehiin oikein ole asiaa. Sammarini oli viikon ajan viime kesänä tuolla Oulun korkeudella aivan ihastuttavan Härmi-pojan luona, mutta äipän kullannuppu kaipasi niin paljon takaisin kotiin, ettei pentuja sitten saatukkaan. Bella-lansullani on nyt sitten kesällä samanlaiset suunnitelmat, tosin menossa Vihtiin lansu-pojan luokse. Toivon hartaasti, että nyt tärppäisi ja saisimme niitä iki-ihania koiravauvoja myös tänne meille.

Koirat ovat kuuluneet elämääni jo n.27-vuotta.Aikaisemmin minulla on ollut kaksi suomenlapinkoiraa joista toinen eli huikeat 17-vuotta. Ihana rotu, mutta päädyin kuitenkin eri rotuun kasvattajana, koska jostakin syystä iiisooot koirat ovat varastaneet sydämeni, siis onhan sammarikin hieman isompi kuin lappalainen:0)
Ja lansut ovat käyttötarkoitukseltaan erittäin sopivia minulle.
Kommentarer
Logga in att läsa kommentarer.
Ingen användarkonto? Registrera dig för fri!
Nyheter

20.01.2009
Kasvattajayhteisö luotu

Kasvattajayhteisö luotu. Tervetuloa!