Kasvatan pieni muotoisesti kääpiöluppia. Väreinä valkoinen ps, isabella +viitta, madagaskar +viitta, musta +viitta. Kasvattaja nimen sain joulukuussa 2008. Muutamissa näyttelyissä ollut eli aina silloin kun on ollut Varsinais-Suomessa.
Kanit asuvat kanilassa jossa on n. 50neliötä. Kanit asuvat vielä häkeissä, mutta jossain välissä on tulossa kani tornit. Kanilassa on iso ns. ”juoksu aitaus”, johon kanit pääsevät juoksemaan.
Meiltä kanit lähtevät uusiin koteihin kahdeksan viikkoisina. Kanit myydään näyttely-/ harraste- ja/tai lemmikkikotiin, ellei toisin mainita. Vasemmassa korvassa tatska.
Kanin mukaan kahdet sukupaperit, lemmikkikauppakirja, hoito-ohjeet tarvittaessa, pussukka tuttua ruokaa sekä kasvattajan tuki ja turva.